torstai 7. joulukuuta 2006

Idea: siitä se sitten lähti..

IDEA: Järjestää Himalajan vuoristovaellus 18 vuotta täyttäneille Piikkiön Tammipartion johtajille ja vaeltajille. Keskeinen tavoite on
tehdä noin viikon mittainen yhtenäinen vaellus, pienempiä retkiä ja
tutustua kulttuuriin kohteessa. Tavoitteena on luoda motivoitunut ja
innokas ja hyvä porukka, joka kokoontuu joitakin kertoja ennen matkaa
valmistautuen siihen ja tekemään siitä kaikille ikimuistoisen.

KOHDE: Intiaan kuuluva Ladakhin alue, joka kuuluu hallinnollisesti
Jammun & Kashmirin osavaltioon, maantieteellisesti Länsi-Tiibetiin.
Sijainti Intian "pohjoisen ulokkeen" itäosassa, Karakoram ja Greater
Himalayan rangen välissä. Kulttuurillisesti Tiibetin buddhalaista
aluetta, osa väestöstä paimentolaisia. Pääkaupunki Leh sijaitsee 3500
metrin korkeudessa, ja koko alue on noin 3000-6000 metrin välissä;
korkeampia huippujakin löytyy.

LUONTO: Ladakhia leimaa korkeat vuorijonot, ylängöt ja vehreät
laaksot, jotka vaihtelevat keskenään hyvin paljon. Lisäksi kaksi
suurta jokea, muinainen Indus ja Zanskar saavat alkunsa Ladakhissa.
Indus-joen varsihan on maailman vanhimpien sivilisaatioiden
syntykehto ja intialaisen ajattelun lähde. Luonnollisesti ylhäällä
vuorilla on hyvin karua, ikijäätä on noin 6000 metristä ylöspäin ja
alempana kasvillisuus muistuttaa aika paljon Pohjois-Lappia. Keväällä
(eli kesäkuussa) kukkaloistoa on kuitenkin odotettavissa monissa
paikoin. On muistettava, että Ladakh sijaitsee kuitenkin hyvin
etelässä. Lisää listaa; kirkkaita villejä jokia, rhodorendroneita,
kivikkoa ja jylhiä pyhiä vuoristojärviä. Maailman arvokkaimpia
lintujärviä edustaa mm. Tso Moriri. Muutenkin fauna hyvin
mielenkiintoista; jakkeja, vuoriaaseja, murmeleita, petolintuja ja
tietysti murmeleita. ;-)

Ei kommentteja: